Hypoxi-treeni päättyi, tulokset tässä - Hypoxi training ended, time to reveal the results!

(Video with English subtitles)

No niin, Hypoxi on tehty ja käyty. Tuloksia tuli. Itse asiassa, puolivälissä mittaamani tulokset ovat hyvin pitkälle samat kuin nyt studiolla mitatut. Uskon, että lähti nesteitä (Hypoxihan laittaa nesteetkin liikkeelle) plus lähti muutakin, toivottavasti hiukan rasvaa. Joka tapauksessa fiilis on hyvä ja tästä on erinomaista jatkaa omin voimin.
Niin, se jatko. Aion jatkaa käymistä Hypoxi Aleksilla parin viikon välein. Jouluun saakka näin, lisäksi lenkkiä, kuntopyörää ja kahvakuulien leppoisaa heiluttelua. Tammikuussa voisi siirtyä uuden vuoden kunniaksi salitreeneihin ja kevään korvalla huhtikuussa taas uusi 12 kerran jakso Hypoxia. Kuulostaa mainiolta!

Mutta tässä pari asiaa, jotka mieleeni tulivat. On lähes ylellistä käydä salilla, josta löytyvät pyyhkeet ja pesuaineet, on dödöt ja kosteusvoiteet. Viet itse mukanasi vain tarvitsemasi vaatteet. Näillä saleilla ei ole kuin kaksi kuntopyörää, yksi juoksumatto ja kiinteytys"sänky". Tämä tarkoittaa sitä, että ruuhkaa ei ole. Sinulle osoitetaan oma laite, jossa vietät puolituntisesi. Hypoxi-treeni tapahtuu matalalla sykkeellä, siispä hiki ei pahemmin tule ja voit lukea samalla lehtiä tai katsoa televisiota. Vaikka hikeä ei pukkaakaan, silti laitteessa olo tuntuu liikkumiselta. Ei perinteiseltä, koska laite pumppaa sinua koko ajan. Imee ja pumppaa. Itselläni pystypyörä tuntui selvästi raskaammalta kuin makuultaan poljettava.

Makuupyörän taulu. Juuri tuossa kohtaa ollaan nollassa, laite siis imee ja päästää nollatilanteeseen vuorotellen.
mBarit menivät n. -25-30 tienoille.

Makuupyörässä, joka imeeeeeeeeeee.

Makuupyörä
Makuupyörä sisältä. Kuten huomaatte, polkimet löytyy ja pyörää todellakin poljetaan.

Kiinteytyspuku, en tiedä siitä sen enempää. En kokeillut.


Kiva käydä rauhallisessa suihkussa, mukaan ei tarvitse ottaa omia dödöjä tai kosteusvoiteita, ellei halua.


Tällaisella salilla on kiva käydä, tunnelma on aivan toisenlainen kuin esimerkiksi punttisalilla. Täällä on enintään muutama liikkuja kerrallaan, koska laitteita on niin vähän. Tänne ei tulla silloin, kun huvittaa, vaan ajanvarauksen kautta. Täällä näen samanlaisia naisia kuin minä. Ehkä samanikäisiä, saman muotoisia, samoin ajatuksin ja tavoittein.

Hinta on jonkun mielestä kallis. 590 euroa voi toki laittaa moneen muuhunkin asiaan, jos niin haluaa. Jollekin tämä on se hyvä asia. Minulle oli. Olisin voinut toki tsempata enemmän ja jatkaa salaattikuuria loppuun saakka, mutta en halunnut olla itselleni liian rajoittava. Jos itsekurini olisi ollut kovempi, olisi varmasti tullut vielä enemmän tulosta. Olen ihan pikkuisen pettynyt itseeni, mutta en paljoa. Töissä olen päivittäin syönyt keksin tai kaksi kahvin ja teen kanssa, mutta herkuttelu ei missään nimessä ole karannut käsistä. Tämäkin on hyvä saavutus ja itselleen on lupa olla armollinen.

Hauskaa loppuviikkoa!

Tulipa taas astuttua kameran eteen töiden jälkeen. Voisin seuraavalla kerralla paneutua vähän ulkonäköasiaan. Mutta huomaatteko, kyllä poskista näkee, että jotain on tapahtunut!




Suositut tekstit