Ensimmäinen

Olkoon tämä ensimmäinen blogitekstini pariin vuoteen. Entisiä blogjani olivat Kuvablogisti vuosia sitten ja Tuulen kertomaa - Wind stories. Tämän jälkimmäisen olisin halunnut herättää henkiin, mutta eihän se enää onnistunut. 
Google Plus saa toimia edelleen, tosin laiskasti, valokuvien julkaisupohjana omien nettisivujen ja Facebook-sivun lisäksi. Tähän blogiin en runoile, runosuoni ei syki enää. Kirjoitan lähinnä... niin, blogin kuvaus sen sanoo parhaiten: naisellisia puheluita elämästä. En osaa sisustaa, se jääköön muille, mutta shoppailla osaan. Kokkia minusta ei saa tekemälläkään, mutta saatan joskus repäistä tekaisemalla vaikka smoothien tai yrittää paistaa pihvin ja kertoa siitä. Olen ollut rohkea ja ylittänyt lentopelkoni, tänä vuonna vähän matkustellutkin, mm. Barcelonassa... Ja niin, kyllä siitä valokuvauksesta saatan sanasen joskus sanoa. Tunteista ja miehistäkin noin yleisesti. Kukapa tietää!

Shoppailusta on yllättäen tullut kivaa. Ihan totta, olen vasta näin pitkälle yli neljänkympin löytänyt sen ilon. Aiemmin ostin ihan muuta, lähinnä kameroihin liittyvää, vaateostokset olivat vain pakkohankintoja, ei muuta. Nykyään suorastaan nautin kaupoissa kulkemisesta ainakin hetkittäin.
Siinä oiva aasinsilta tämän päiväiseen ostosreissuun. Sain ostosseuraa miehestä, yllättävää kyllä. Tuo ei maailman fiksuin juttu ollut kaiken sen hintakauhistelumarmatuksen soidessa korvissa (ja kassalla!), mutta mies on shoppailuseurana oivaa kantoapua.

Olen koko kesän haaveillut ponchosta. By Pia's Designilla oli ihania, mutta tietenkin siinä vaiheessa kun olisin tilannut, ei niitä mitä halusin enää ollutkaan. Jäin siis ilman. Nyt niitä sitten on Your Facessa. Kipaisin ostoksille, ostin sekä oranssin että mustan, tietenkin myös huivin. En niitä, jotka ns. kuuluvat näiden ponchojen kaveriksi vaan tuollaisen, joka väriltään sopii molempien ponchojen kaveriksi. Myyjättären mukaan ainakin harmaa vaihtoehto olisi vielä tulossa, joudun vielä uudelleen ostoksille. Toivoisin kovasti, että punainen ja beigekin tulisivat valikoimaan... 
Business womanin blogissa oli myös postaus juuri samaisesta asusteesta. Kannattaa kurkata, miltä se näyttää päällä.


Ah, ja kun olen nyt katsonut itseäni oranssin ponchon kanssa peilistä uudelleen, joudun toteamaan, että kauppareissu on edessä jo tuon tuubihuivilisukkeen takia. Heti huomenna.

Ja loppuun pieni pyyntö. Jos joku tähän blogiini eksyy, saa vinkata minulle samantyyppisistä viidenkympin ikäpyykin tietämillä kirjoittavista blogileideistä :). 
EDIT Itse asiassa löysin jo ja laitoin linkin tuohon oikealle, jotta pysyy helposti uudelleenkin löydettävissä.

EDIT 2: By Pia's Design juuri linkitti FB:iin, että ihania ponchoja olisi tarjolla. Suorastaan ryntäsin tekemään tilauksen ja nyt vain odottelen. Tilasin tummanharmaan chunkyknit ponchon. Eikö näytäkin ihanan lämpimältä!

Suositut tekstit